lauantai 27. helmikuuta 2010

Finlandiahiihto.

Hiihtokauteni 2. tärkein tavoite. Mentiin Mika Poiree Leinosen kanssa lahteen perjantaina ja kaikki tuntui olevan kunnossa. lauantai aamuna hypin aamupalalla nyrkeilijöitten tyyliin ja latelin varjonyrkkeily iskuja ja sanoin että olen valmis huomenna kaiken laisiin iskuihin vastustajien osalta=D Todella hyvä isku ollut joka päivä treeneissä ja olin valmis yrittämään taistella! Itse kisa tyrehtyi 3km kohdalla eka laskussa kun totesin että tänään ei luista! 10km asti yritin väkipakolla tapella jonka jälkeen lopetin pään seinään lyönnin ja nautin maisemista ja hiihtelin rennosti kuitenkin maaliin! Saipahan moni minusta päänahan=D Tammikuun alusta suksi on pelannut todella hyvin aina joka kisassa, mutta tänään tuli floppi ilmeisesti suksi valinnassa! En ole ehtinyt testailla uusia suksia kelillä joka tänään tuli pitkän pakkasjakson jälkeen. Keli oli hankala ja monella hiihto pilaantui välineitten kanssa. Kari Varis voitti kilpailun kovalla suorituksella. Harmi ettei minusta ollut tänään mihinkään näyttämään mitä olisi takissani tarjota, mutta päivä on huomennakin ja uusia kisoja tulossa! Ewerything is possible for good athletes, ewerything! Piero Maganzaa lainaten=D

tiistai 23. helmikuuta 2010

Yhteistyötä ja menoa 2010.

Feltiltä on nyt maantie ja tempopyörä. Maximin ravinteilla mennään viime vuoden tyyliin kisat ja palautumiset ja huoltava lisäravinto. Sami Heiskanen hoitaa huolto ym puolen hiihtoon Briko Maplus voiteilla. Lieven de Rycke on tutustuttanut minut huippulaatuisiin iho ja lämpövoiteisiin. Ajoasentoon ja hiihtovälineitten toimivuuteen on tullut vallankumouksellisia muutoksia, jotka jo näkyvät tuloksista. 2010 julistankin tenisen ja materiaalisen kehityksen vuodeksi! Kunto olkoot vaikka samaa tasoa, niin kehitystä väkisin tulee=D

Pylkön hiihto 50km p.

Hiihto peruttiin. Soitin Kaarlo Pentikäiselle että lähdetään pietarsaareen 53km kisaan aamulla! Soitimme sinne ja sanoivat että kisa hiihdetään huomenna! Sinne siis, perillä sanottiin että kilpailua ei hiihdetä! No kävimme kauniisti sanottuna paskalla ja lähdimme takaisin Kuopioon! 10t kahvireissun jälkeen hypättiin Kaarlon kanssa suoraan suksille Puijolle vapaata valtaisaan tuiskuun 16pakkaseen pehmeään umpihankeen umpiladulle ja paukutettiin reilu 2t menemään. Puijolla ei nähty ketään muita ladulla. Seuraavana aamuna taas ladulle ja Kaarlo sanoi että vähän painaa tuo eilinen lenkki, ei mennä nyt lujaa=D Kuitenkin hyvät kiekat taivallettiin nyt taasen huippu säässä ympäri Kuopiota!

Savoniahiihto 42km p.

Keski Suomen hiihdon ja Savoniahiihdon välissä hiihdin 10km p pm kisan Sonkajärvellä. Olin väsynyt treenistä ja rankan lumisateen pehmittämällä alustalla jossa sauva upposi ei meno ollut ihan parasta ja mukavinta. Otin takkiin Perttu Hyväriseltä joka oli nuorten mm viestissä nopein ja nosti osuudellaan Suomen 6. tilalta keulaan. Joten hyvä kisa kuitenkin ja treeni tässä!

Ennen savoniahiihtoa perjantaina olin Kojotilla voitelemassa ja hiomassa suksia. Pääkallopaikalla oli hommissa myös Marko "Berger"Pulukkinen. Teesejä kävi myös kertomassa painivalmentaja sutinen sekä raketin lailla paluuta hiihtotähdisttöön tekevä tuore maakuntaviesti voittaja Kimmo "kenteris" Randelin! Tankkauksesta mainittakoon: Söimme Kojootilla Kuopiospecial pitsat. Niissä oli mm kananmunia, meetvurstia, pegonia ja erittäin rasvaista juustoa. Tummahipiäinen kaveri toi pitsat, jolloin päässä alkoi soida entinen listahitti jossa laulettiin mm:Pitsaa sulle paisteleen, oregano, kanaanmuuna, se hjuva hjuva hjuva pitsa oon! Nälkäisemmällä kaverilla olisi valunut rasva suupielistä taatusti tällä herkulla! Illalla testasin Kojotin uutta "Ruusian" värit omaavaa kilpailu asua. Riku totesi illalla kun vedin paidan päälle: Laita vielä nuo Kojotin hiihto housut, ne on kyllä hienot!
Itse kilpailu sujui hyvin. Lisäsin vauhtia karkialammin varuskunnan kohdilla nousussa ja siitäpä karkumatka alkoi! teemu Virtanen yritti myös seurata mutta taisi siinä tuhota kilpailuaan raportistaan päätellen=) Lieneekö syynä vauhtiin ollut muistot armeija ajoilta, jolloin paukutimme näillä seuduilla Weke katiskan(Miika Utter), Jarmo Ruuthin, Wepu Malilan ja kumppaneitten kanssa milloin armeijasuksella, milloin pyörillä, marssien tai lamput päässä suunnistaen jalkaisin tai suksilla ja välillä rynkyillä ampuen rasituksen lomassa Kyrön pellon ampumaradalla ja maastoutuen vihollistra piiloon. silloin tehtiin hyviä sotilaita, nyttemmin varuskunta on lakkautettu! Joni Seppä ahdisteli taustalla kun katselin taakse, lopulta häntä ei enää näkynyt jolloin mieli rauhoittui. Hän sijoittui toiseksi. Ero takana tulijoihin kasvoi joten kilpailu sujui hyvin. Kolmos ryhmässä oli lopussa useampi kaveri ja sen kirin vei Jarkko jauho joka täten sijoittui kolmanneksi. VO2 ohjelman sivuilta löytyy myös raportti ja pari kuvaa Savoniasta Teemu Virtasen laatimana! Teemulla on aina sykettä ja asenne kohdillaan kilpailuissa. Voisi verrata kaima Teemu Lemmettylään!
Sunnuntaina oli vuorossa maakuntaviesti joka sujui hyvin huomioiden että hartiat selkä ja koko ukko oli ihan puhki=) Voitimme viestin joten mikäpäs siinä! Kimmo Randelin teki paluun joka on jatkuva SM Kuopioon 2011!

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Keski-Suomen hiihto 50km p yhteislähtö, voitto kierre jatkuu.

Tero tuli perjantaina luokseni yöksi kuten Riku. Suunniteltiin taktiikkaa reittiä vauhdinjakoa ja henkistä latausta ja käytiin siskoni luona kylässä ja hampurilaisella Hesburgerilla. Heräsin 4.30 kun ei nukuttanut enää kun kroppa vaati vauhtia. Riku pomppasi sängystä samalla kuin minä ja sanoi että isi minä heräsin jo, ruvetaan syömään aamupallaa minulla on nälkä! Tero nousi myös samalla ylös ja syötiin sitten porukalla. Sitten haettiin äitini kyytiin ja painivalmentaja Sutinen Petoselta. matkalla oli hienoa kuunnella Sutisen teesejä urheilusta ym elämästä, oli viihdettä ei tarvinnut stressata vakavana=D Esim teeseistä: Nyky nuoret ei liiku kohta kun kaukosäätimellä. Sitten sanotaan että harrastan moottorikelkkailua, se on kovaa urheilua. Siihen voi kysyä työnnätkö sitä moottorikelkkaa=D Sitten heitettiin äitini hiihtomaahan Vaaja-Kosken ja Jyväskylän välille juottoon,lämmitys laite oli 16 lukemassa matkalla ja paita höyrysi kun neuvoin ulkona äitille että minne päin menet juomaa tarjoamaan=D Sitten matkattiin Huhtasuolle lähtöön. Sami Heiskanen oli laittanut luistovoitelun sekä pidot jota muokkasin itse sen perusteella mikä on keli ja kokemuksia kisoista. Alkumatka sujui helposti ja tunsin että minut on tänään erittäin hankala voittaa. Pian syntyi 5 hengen porukka ja katselin taakse ja moni mies näytti olevan jojossa takana mikä oli hyvä signaali! 12,5km kohdilla oli välikiri jossa Kuhnon kanssa karattiin! Huom kiri tasaisella ja dieselit karkaa=D Mukana oli vähän aikaa nuori lahjakkuus Topi Kuorelahti mutta huomasin kaikista eleistä että hän hiihtää 15km kisaa tänään=D Häneltä matka jäikin kesken. Kuhnon kanssa taivallettiin sitten ja uskoin että kun isken venttiilit maksimiin pääsen karkuun. Näin teinkin sitten n 34kohdilla kovimmassa nousussa joka alkaa jyrkkänä, laitoin heti mäen alla kaasun pohjaan. Eroa tuli samantien reilusti. Sillä hetkellä pyörrytti ja mies heilui kuin heinä tuuless=D kun otin 80m kaulan lyhyellä matkalla. Mutta kun otti pari tasatyöntöä ja yksipotkuista loivemmallla ja palautui matka jatkui hyvin! Siltä tuntuu kun on kunto kohdallaan. Kuhno arvioi että repimiseni kostautuu ja hyydyn ja lähti jahtaamaan minua toiveekkaana. Tiesin että hän ei hyydy ikinä! Eli piti puhaltaa tehdä työtä ja mennä! Kuntopohja ja kokemus on sitä luokkaa Kuhnolla. Mm sm hopeaa 50km p kisasta Pärnävaaralla Harri Kirvesniemen takana ja useita 50km kovia voittoja, kuten viime talven Keski Suomen hiihto. Kuhno ei tainnut muistaa että olen treenannut karkaamista ja pakenemista esim Porvoon ajoissa 180km verran=D Tosin Kuhnokin on karannut viime vuodet SM souduissa Sulkavalla pitelemättömästi! Sain lisää eroa ja olipa mukavaa takoa sitten menemään kun tuntui niin helpolta ja energian loppumisesta ei ollut tietoakaan tunsin että voitto tulee.
Maalissa pääsin Kuhnon ja myös hienon hiihdon tehneen Pasi Vuoren kultatuoliin! Pasi Vuoren kanssa hiihdettiin loppuverryttelyä sitten ja huomattiin että mitenkähän päästään maali alueelle takaisin ja taisi loppuverkka olla n 5km vielä=D Pasi lähtee Wasahiihtoon Ruotsiin joka on maailman arvotetuin pitkä hiihto, tsemppiä hänelle sinne! Hiihdon kruunasi sauna ja ruokailu sekä palkintojen jako.
Laskisin tämän hiihdon reiteiltä, latujen kunnolta, järjestelyiltä, palkinnoilta ja kaikelta ammattitaidolta järjestäjien puolesta pitkien matkojen klassikoihin Finlandia hiihdon jälkeen Suomessa. Mitä ei vähennä että 50km spesialisti ex huippu hiihtäjä Kari Ristanen on kuulutuksessa! Vertaisin tapahtumaa klassikkoon Porvoon ajot pyöräilyssä, ainoa tekijä että perinteitä ei vielä paljoa ole.
Teron hiihto meni siten että alku vauhti reipas sitten tuli pari kaatumista ja kiinnitti jonkun naishiihtäjän pakaralihaksiin liikaa huomiota ja keskittyminen kait siinä kärsi, joten liikaa jäi voimia varastoon=D
Seuraavana tavoitteista Savonia hiihto Mikkelissä 43km p jossa varmasti Antti Lampinen vastassa. Antti oli Marcialongassa maailman cupin pitkienmatkojen hiihdossa 23. jota kaiholla katsoin tvstä että olisipa olla kiva mukana. Antti tulee kouluttamaan minua tasurilla joka tuntuu että moukarilla iskisi päähän! Mutta koitan myös vastata omilla vahvuuksilla siten että Anttiakin ahdistaisi=) Tero myös mukana ja luvannut että nyt ei jätetä varastoon mitään maalissa!