Lähtökohta 2011 hiihto+pyöräilykauteen oli erinomainen. Urani selvästi paras vuosi 2010 takana. Tuloksia kirkkaimpina mm Suomen maantiecupin ylivoimainen voitto, SM hopeaa aika-ajossa, SM 50km p 8. sija ja Matti helmisen kanssa kova tasoisessa Duo Normand paritempossa Ranskassa 8. tila. Kaikkiaan tuli 54 kansallista tai kansain välistä kilpailua, joista 15voittoa 8 kakkos tilaa ja 3 kolmatta sijaa ja sitten muita sijoja muuten. Vaikka lopettaisin nyt olisin tyytyväinen siihen mitä olen saanut aikaan, paremminkin olisi voinut menestyä mutta kaikkeahan ei voi saada vaikka kuinka haluaisi ja harbva osaa edes tyytyväinen olla, miksi ei voisi olla iloinen jälkeen päin kun yrittää kaikkensa oli tulos mikä tahansa!
Ensimmäinen tavoite kilpailuni oli Rautavaaran 30km perinteistä 22.1. Matkustin paikalle Teemu Lemmettylän ja hänen isänsä kanssa. Matkalla sai aika useaan otteeseen kuulla lauseen : Tuota noin niin! Tuttu lause Juankosken maakuntareissuilta pyörän selässä. Teemun isää kuunnellessa voi todeta että kauas ei ole omena puusta pudonnut, tuota noin niin! Lähtökohtana 24.sija Suomen rankingissa joka kertoo ihan hyvin alkukauden hiihtojeni keskimääräisestä tasosta. Itse kilpailu sujui erittäinkin hyvin. Ainoa miinus oli sauva jota lyhensin testimielessä. Se oli vallan surke nousuissa. seuraavana päivänä palasin vanhaan sabluunaan Teemun kanssa Puijolla ja nousut tuntuivat taas kodilta. Muuten hiihto oli äärimmäisen vauhtikestävää ja helppoa! Kovan tason valmentaja Kainulaisen Pentti oli todennut isälleni että poikasi näytti että lähtee ilmaan=D Variksen Timolle totesin kisan aikana että hirmu kulku on nyt, Timo totesi että kylläpä kone kiertää ja sehän nauratti vielä SM kisoissakin Timoa. Tuloksena oli noin 4min40sek voitto ja Teemu toi kuntokoululle kaksois voiton toisella sijalla! Hyvä signaali SM hiihtoihin, joihin asetin omassa päässä sijan 8. tavoitteeksi kertomatta siitä muille, koska aina kateellisia närkästyttää jos on kovat tavoitteet ja sitten jos ei onnistu niin heidän hyvä naljailla ja keljuilla selän takana ja epäsuorasti naamtusten loppuvuosi=D Suomessahan ei kannata julkistaa tavoitteitaan, saati sitten iloita jos sattuu onnistumista tulemaan, sehän nähtiin vuoden urheilijan valinnassakin=) Puijolla kuulee hyvinkin tarkkaan toitotusta jos vaikka Heikkisen Matti tai Jauhojärvi on epäonnistunut jossain kisassa. Sitten kun hän voittaa ei puhuta mitään. Suomalainen sananlaskukinhan sen toki kertoo: Joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa! Itse en moista teesiä käytä ollenkaan=D
Kotimatkalla joimme munkkikahvit Nilsiän huoltoasemalla jotka Teemun isä tarjosi, lukuisia kertoja olemme tankanneet vettä samalta asemalta pyörän selässä ja mikäpä hienompaa kuin piipahtaa kerrankin auton kyydissä samalle pisteelle! On hetkiä jotka muistaa ikuisesti, yksi niistä oli kun mahaan koski molemmilla ja miehet rasituksesta onnellisen väsyneinä saavuimme huoltoasemalle ja munkki kahvit nostivat veren sokeria ylös ja vatsaa toimimaan! Moisia hetkiä ei voisi ilman kilpaurheilua kokea ollenkaan, ja se maaginen jännitys ennen tärkeimpiä tavoite kilpailuja on toinen suuri syy miksi urheilla, joka on esim ennen SM hiihtoja kun haluat antaa parhaasi, sitä ei saa mistään muualta.
maanantai 31. tammikuuta 2011
maanantai 18. lokakuuta 2010
Takaisin blogiin.
Olen saanut erittäin paljon toivomuksia, jos palaisin kirjoittamaan blogian!i Monet kovan tason urheilijat ovat joka joka päivä katsoneet mitä minulle kuulu! Täten ajattelin palata kirjoittamaan kokemuksista. Kommentointi ei ole enää vapaata, koska harvoin minulle tullaan sanomaan päin naama kritiikkiä. Enkä arvosta internetissä nimettömänä puhutuista asioista. Minulla on Riku Rissanen poika 3v10kk ja hänen kanssaan olen kesää viettänyt kaksin ja ohessa käynyt pyöräkisoja.Tässä syy että ei nettiin jaksa aina paneutua, kaikki ystävät joilla on oikeasti asiaa soittavat minulle kuten Toivasen Teemu eli pätkä jonka kanssa on pyörällä ajeltu pitkin maakuntaa=)
perjantai 16. huhtikuuta 2010
SUPER UUTISIA!
Sipoossa on ensimmäistä kertaa käytössä uusi ajoasentoni, tai sanottakoon koko ajosysteemi! Viime vuodesta on muuttunut kaikki=D Cyclossa tämä oli toki käytössä jo syksyn ja talven sekä rullilla testissä. Tempossa tavoitteena on että ajan vähän hiljempaa kuin viime vuonna=D Huipputason rata ja pyöräilyvalmentaja Vauhkosen Marko totesi että jos nyt ajat lähelle viime kevään vauhtia jo, niin kesällä vauhti tulee olemaan hurjaa. Myös Anssi Lehtinen oli samalla kannalla. Nämä kaverit olisi hyvä saada saman pöydän ääreen keskustelemaan ajotekniikoista ja asennoista ja laittaa snapsilaseja pöytä täyteen=D Ovat nimittäin perehtyneet tekniikoihin ja asentoihin varmasti ja keskustelua syntyisi takuulla! Lemmettylän Teemun siihen voisi myös kutsua koolle. Anssin pojan Jarnon kanssa on käyty jo pari treeniä viikolla ja lienee triatlon kisoissa kesällä helppoa pyöräosuudella, kun pääsee moottoripyörän peesin sijaan mopojen peesiin=D
Tero Pusalle en tee enää tarkkoja ohjelmia, vaan neuvon antoa ja sparrausta ja psyykkausta. Tero ajaa myös tempossakin jo Sipoossa ja oli leirillä sen oloinen että on mahdollisesti paljon kehittynyt viime vuodesta.
Nyt aloitin uuden VAATIVAN valmennusprojektin: Marko Leppämäki! Miten saada kovasta jo menestyneestä erittäin kokeneesta ajurista vielä kovempi? Erikoistavoitteena myöhemmin kesällä on löytää tempovauhtiin kehitystä. Marko kyseli josko aloitetaan tälläinen projekti ja vähän aikaa mietittyäni päätin ruveta hommaan! Marko ei pidä kylmästä lihaksissaan eikä odota vielä huippuvauhtia Sipoossa.
Tempossakin on jo mukana Picarosta usea kuski esim kovat tempokuskit Kejo, Toivanen ja Kangaskokko ja Pusa. Maantiellä nähdään kuinka joukkue toimii ensimmäisessä kisassa ja mitä tapahtuu!
Tero Pusalle en tee enää tarkkoja ohjelmia, vaan neuvon antoa ja sparrausta ja psyykkausta. Tero ajaa myös tempossakin jo Sipoossa ja oli leirillä sen oloinen että on mahdollisesti paljon kehittynyt viime vuodesta.
Nyt aloitin uuden VAATIVAN valmennusprojektin: Marko Leppämäki! Miten saada kovasta jo menestyneestä erittäin kokeneesta ajurista vielä kovempi? Erikoistavoitteena myöhemmin kesällä on löytää tempovauhtiin kehitystä. Marko kyseli josko aloitetaan tälläinen projekti ja vähän aikaa mietittyäni päätin ruveta hommaan! Marko ei pidä kylmästä lihaksissaan eikä odota vielä huippuvauhtia Sipoossa.
Tempossakin on jo mukana Picarosta usea kuski esim kovat tempokuskit Kejo, Toivanen ja Kangaskokko ja Pusa. Maantiellä nähdään kuinka joukkue toimii ensimmäisessä kisassa ja mitä tapahtuu!
torstai 8. huhtikuuta 2010
Peurunkaan Picaron leirille!
Luvassa on yhteislenkkejä ja rentoutumista lämpimissä kylvyissä ja lautasten ääressä! Itselle tärkeintä on leirissä että pääsee kuulemaan muitten ajureitten kertomuksia talvi ja kevättreeneistä ja ajamaan porukalla, joukkueen suunnitelmista kilpailukauden alla ja erityisesti syömään seisovaan pöytään sekä lojumaan lämpimään altaaseen ja saunaan! Erityisesti Mikko Kejon ja Tommi Tuikan harjoitus systeemejä on mielenkiintoista kuunnella aina, siinä on aina asennetta ja meininkiä ja saa uusia näkökulmia!
Mainittakoon lisänä vielä että huomenna saapuvat uudet kisakiekkoni: ffwd f9r 9cm profiilinen 760g painava eteen+disci linssimallia jäykkä suora heitoton kiekko erikois teollisuuslaakereilla 1180g painava aika-ajoon, molemmat tuubimallisina. Ja f5r 5cm profiilinen yhteensä 1360g painava jäykkä tukeva aerodynaaminen tuubimalli satsi maantielle. Kiekot on Tufon s3 tuubeilla 23mm maantielle ja aika-ajoon Samu laittaa minkälaiset kokee parhaaksi=D
Mainittakoon lisänä vielä että huomenna saapuvat uudet kisakiekkoni: ffwd f9r 9cm profiilinen 760g painava eteen+disci linssimallia jäykkä suora heitoton kiekko erikois teollisuuslaakereilla 1180g painava aika-ajoon, molemmat tuubimallisina. Ja f5r 5cm profiilinen yhteensä 1360g painava jäykkä tukeva aerodynaaminen tuubimalli satsi maantielle. Kiekot on Tufon s3 tuubeilla 23mm maantielle ja aika-ajoon Samu laittaa minkälaiset kokee parhaaksi=D
lauantai 3. huhtikuuta 2010
Saarijärvi sm esikisat 2011 10km p.
Tuli todella hyvä hiihto ensi vuoden sm 15km pertsan ja takaa-ajon reitillä. Mahtavaa että kisat pidetään juuri tuolla missä saa kiivetä. Kulku oli mielestäni vielä parempaa kuin viikko sitten sm hiihdoissa. Tuntuu että 10 tai 4km olisi paras matka hiihdossa minulle tällä hetkellä. Alussa oli superherkkä olo ja iskin vain jarruja jotten aloita erittäin rankalla reitillä liian lujaa. Johdin silti kisaa 1,5km kohdalla 7 sekunnilla ja eka kierroksen jälkeen vielä 2 sekunnilla Lasse Paakkoseen nähden ja 8 sek Collianderiin, 6km kohdalla ero oli taasen 5 sek. Reilu kilsa ennen maalia johto oli vielä 2sek tai tasassa riippuen väliajan antajasta.. Lopussa nöyrryin kuitenkin loivalla osuudella kun hartiat oli pehmeämmät kuin kavereilla, taivuin 50km hopea ja pronssi miehille Niklas Collianderille ja Lasse paakkoselle! Ajat 1.Paakkonen 27.50 2.Colliander +2,8sek 3. Rissanen +11,8sek 4.Jesse Väänänen +1,00,4 Seuraavana Sipooseen.
perjantai 2. huhtikuuta 2010
Sm 50km Kontiolahti.
Saavuin aamulla kisapaikalle. Äiti ja Joma Puute Puustinen oli juottamassa kahdella juottopisteellä. Puute oli ottana omiakin juomia edellisiltana sopivasti, niin ei ollut hiilihydraatit liika täynnä ja herkkää juottoa=) Olin varma kuin vuori suksien laitossa on sitä tullut sen verran puuhattua pitojen ja omien suksien kanssa ja hermoilin sopivasti ennen kilpailua muuten vaan, jotta olen 100%vireessä taistelemaan. Kilpailu sujui hyvin, ainoastaan mietin että toivottavasti keli ei liukastu loppua kohden kun liippautuu enemmän. Maasto olis saanu olla vähän rankempi vielä mutta hyvä oli tämäkin. Tv aikaa tuli hyvin, kuten osasin ennakoida joutuessani alkuryhmiin ,kun ei fispisteitä juuri ole kun alkutalvesta ei niitä jaksanut kerätä lapissa yms. 5sijaan ei jäänyt paljoa, mikä oli tavoite, mutta otetaan tämä mitä tuli ja sillä hyvä=) Lampisen Antti hiihti loistavasti ja Colliander sekä Lasse Paakkonen kuten Jonas Lindel ilmeisesti elämänsä hiihdon, Samuli Suokko puristi hyvin lopussa ja teilasi minut myös=) Vahvalihaksiset kovat tasuri ja kuntokoneet kaverit oli keulilla. Yllättäviä putoamisia tapahtui mm Esa Mursulle ja Kari Varikselle. Tästä hyvä käydä vielä Saarijärvellä nautiskelemassa kun mukana on tuore pronssimies Niklas Colliander ja Jesse Väänänen. Ja sitten onkin hyvä startata 17.-18.4. Sipoossa 20km tempossa ja hienossa susi ajojen maantiekisassa!
Pärnävaara 15km p 15.3.
Kenraalikilpailu ennen sm hiihtoja. Kisasta muodostui kauden paras hiihto, ellen paremmin hiihdä vielä Saarijärvellä huomenna 10km kisassa. Keli oli sama kuin finlandiassa, paitsi lunta tuli myös kisan aikana ja latu oli erittäin pehmeä pinnaltaan sateen johdosta. Maasto oli erinomainen 10km sm kierros ja kova 5km sm vitonen. Suksi toimi erittäin hyvin ja hiihdin samalla suksella kuin finlandiassa! Syyt on selvitetty ja nyt kalusto on huippu vireessä kelillä kuin kelillä perinteisellä! Ensi talveksi pitää saada samanlainen tilanne vapaalle, kun sm hiihdotkin 50km on Kuopiossa! Menin suorilla koko reitin vaikka oli pehmeä latu ja erittäin rankka maasto, syinä tähän loistava suksi ja voitelu sekä kunto ja lihaskunto ja hyvä ylämäkitekniikka. Johdin kisaa 10sekunnilla 10km kohdalla, jonka jälkeen hiihdin ensimmäisenä umpinaista latua kun olin saanut kaikki edellä menijät kiinni ja naiset ei enää lähteneet edeltä 5km lenkille. Näinpä Lampisen Antti voitti kisan ja olin toinen 14sek jääneenä. Antti oli sm 50km kisassa 4.
Tilaa:
Kommentit (Atom)
